Viestintäpalvelu Anne Foley on perustettu vuonna 2021, mutta omistajalla on historiaa sitäkin enemmän. Kun vuonna 1984 aloitin kesätoimittajana Salon Seudun Sanomissa, tiesin löytäneeni oman alani. Seuraava onnenpotku oli pääsy toimitusharjoittelijaksi New Yorkin Uutisiin, mistä seurasi vuosikymmenen mittainen maahanmuuttajan elämä Yhdysvalloissa.
Suomeen palattuani pääsin viestintäassistentiksi Nordkalkiin, joka on Pohjois-Euroopan johtava kalkkikiviyhtiö. Viihdyin siellä 20 antoisaa vuotta, joiden aikana etenin viestintäjohtajaksi ja opin valtavasti paitsi viestinnästä myös eri toimialoista, koska kalkki on mukana lähes kaikessa ympärillämme. Nyt Nordkalk on yritykseni asiakas, mistä olen erityisen iloinen.
Olen saanut olla mukana kaikissa kansainvälisen konsernin sisäisen ja ulkoisen viestinnän tehtävissä. Siksi uskallan luvata asiantuntevaa apua moniin tehtäviin, rutiineista vaativaan viestintään. Minusta saa myös luotettavan sparrauskumppanin, joka ymmärtää hyvin viestintään kohdistuvia joskus ristiriitaisiakin odotuksia.